torstai 21. tammikuuta 2016

Läpi seinien



”Työnnä seinää, huuda tyynyyn”, ne sanoivat vertaistukiryhmässä. Kun ahdistus käy niin kovaksi, että tahdot repiä ihosi irti, tee jotain fyysistä. Kun ei ole vielä riittäviä taitoja käsitellä sitä kaikkea vain mielessään. Sohvapöydässä on ammottava reikä, ystävän tekemä vaasi on pirstaleina lattialla. Mikä hulluuden tyyssija. Kun palaan noihin tunnelmiin vuosia myöhemmin mielessäni, kaikki tuntuu käsittämättömältä. Seinälle heitetyt leivät, vaa’alla kulutetut tunnit, tuskaiset huudot auton ikkunasta 120 kilometrin tuntinopeudessa öisellä moottoritiellä. Miksi luulin olevani niin outo ja erilainen? Miksi luulin olevani liikaa? Ja ennen kaikkea, miten ihmeessä kaikki lopulta kääntyi parhain päin? Vaaranpaikkoja tulee vastaan vieläkin, tulee ja menee. Haen äärikokemuksia milloin mistäkin. Olen kuitenkin kaatanut nuo vuosien takaiset seinät ympäriltäni, sen vankilan, jossa jonkin aikaa vapaaehtoisesti elin. On ollut enemmän tilaa hengittää, tilaa liikkua ja olla... mutta jos katson oikein tarkkaan, tämänkin tilan reunoilla kohoaa seinät... Tekisi vähän mieli kaataa nekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti