lauantai 19. maaliskuuta 2016

Viltin alla



Aamulla herätessäni päälläni lepää raskas viltti. En jaksa nousta, ja jos jaksankin, raahaan vilttiä mukanani. Toisinaan, oikeastaan useinkin, viltti on ollut koko yön niin tukahduttavan kuuma, etten ole saanut unta. Silloin aamut ovat vain jatkoa loputtomalta tuntuvalle ajalle, auringonnousuille ja -laskuille. Joskus viltti roikkuu harteilla, usein se peittää koko pään. Olen piilossa sen alla, enkä meinaa saada henkeä. Ääneni on vaimea, kukaan ei tunnista minua. Ja juuri kun happi on loppumaisillaan, viltti lähtee pesuun. Oloni kevenee, jaksan toimia ja tehdä, joskus nauraakin. Mutta viltti palaa pesusta litimärkänä, entistäkin raskaampana. Ja minä totuttelen ja odotan sen kuivumista, valvon öitä. Kerään massaa jaksaakseni kantaa sitä, tai kuihdun olemattomaksi sen alla. Toivon, että joku tulisi kanssani viltin alle, mutten päästä ketään sisään. Odotan, että joku riuhtaisisi sen yltäni, mutta pidän siitä kuitenkin tiukasti kiinni. Pelkään, että minut unohdetaan viltin alle, että se on hitaasti kasvava hautani. Ja samalla en välitä ollenkaan.

2 kommenttia:

  1. Löysin blogin facebookin Hulluussarjakuvia-linkin kautta, ja piti heti käydä läpi kaikki postaukset. Niin tuttua ja samastuttavaa, surullistakin, mutta hienoa, että joku osaa pukea ajatukset ja tunteet sanoiksi näin hyvin. Kiitos blogista, jään seuraamaan jatkossakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukava kuulla! Kiva, että jäät seurailemaan. :)

      Poista