sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

3 vuotta, 11 kuukautta ja 4 päivää



Täs on ollu vähän kaikenlaista, mietin juhlakansan pyöriessä ympärilläni. Päässäni alkaa väkisin soida Roope Salmisen & koirien Madafakin darra, vaikkei se sovi millään tavalla tilanteeseen. Olen toistaiseksi tavannut vain yhden ihmisen, joka itseni tavoin yhdistää mielessään, joskus ääneenkin, lyriikoissa käytetyt lausahdukset automaattisesti biiseihin. Aivan kuin päässäni ei jo muutenkin soisi riittävästi. ”Ei oo ollut jyystöö eikä ryystöö”, tuhahdan ja työnnän Madafakin darran soimaan jonnekin kallon perukoille. Ihmiset syövät kakkua, juttelevat niitä näitä, joku etsii kukalle maljakkoa. Sukellan liian syvissä vesissä, täytyisi palata pintaan. Silloin hän astelee sisään, kävelee ihmispaljoudessa pienempänä kuin muut, näyttää varovaiselta. Tuijottelee varpaitaan, nostaa sitten katseensa ja huomaa minut. ”Piitu!” hän huudahtaa, silmät syttyvät, kasvoille leviää hymy. Hän ottaa juoksuaskelia luokseni, rutistaa niin kovin kuin pienillä käsillään kykenee. Se imaisee minut mukaansa, ilo tarttuu yhtä automaattisesti kuin sisäinen jukeboxini toimii. En edes tajua nousseeni takaisin pintaan, sille ei ole nyt aikaa. Kellun jo selälläni, nautin auringosta, uskon jalkojen yltävän pohjaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti