perjantai 9. syyskuuta 2016

My wish



Makaan sängyssä. Kello on sen verran paljon, että oikeat ihmiset ovat jo töissä. Olen ollut jonkin aikaa lukossa, mutta nyt huomaan hyräileväni: ”Uu, aa, uu.” Toistelen sävelmää hetken, nappaan sitten puhelimen yöpöydältä ja äänitän sen. Uu-aa-uuta sydämeni kyllyydestä. Melodia tulee ulos hapuilevina sanoina, taustalla soi yhä sama uu-aa-uu: ”Ootko koskaan ollut puolitiessä? Tiedätkö miltä tuntuu, kun keho on jäissä?” Nyt ei ole kritiikin aika, kaikki vain ulos, mitä tulee. Joskus laulu itse kertoo, mistä se kertoo. Hienosäätö tapahtuu muutenkin myöhemmin. Nyt on tärkeintä, että lukko aukeaa. ”Sun on niin helppo, sun on niin helppo ottaa. Mun on niin vaikee sua siitä sakottaa,

kun mä tahtoisin itsekin,
tahtoisin mullekin
Tahtoisin,
tahtoisin,
tahtoisin…”

Olisipa vierellä nyt joku, joka hyräilisi mukana. Innostuisi, kuulisi saman kuin minä. Joku, jonka sisällä soisi. Joka sanoisi ”tehdään tää!” vaikka siitä tulisikin ihan paskaa. Kunpa voisin soittaa jollekin, kiskoa nopeasti vaatteet ylleni, harjata hampaat ja alkaa tehdä. Kunpa voisin keskittyä niihin asioihin, jotka tulevat minulta luonnostaan: laulamiseen, sanoittamiseen, laulumelodioihin, villiin ideointiin, innostamiseen, kehittelyyn. Kunpa toisaalta osaisin enemmän, olisin omavarainen enkä tarvitsisi ketään. Mutta kyllä mä tarvitsen. Ja haluan.

Kysyn lauluntekijäkaverilta, olenko mietteineni aivan naurettava. En kuulemma ole, hänkin on pohtinut samoja asioita. Hyvä. Puen vaatteet ylleni, harjaan hampaat ja alan tehdä. Yksin, mutta kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti