perjantai 25. marraskuuta 2016

Ensi kerralla nauran



Olen ihastellut kolmannen kerroksen näyttelyn sinistä glitterkasaa ja romahtanutta kattoa silmät kostuen. Lattialla lojuvat kattopaneelit toivat mieleeni sanan vapaus. Myöhemmin illalla romahdan itse. Suutun ja loukkaannun pitkästä aikaa ja päästän tilanteen leviämään käsiin. Annan egon riehua, se huutaa, yrittää suojella säikähtänyttä lasta. Tajuan tilanteen tyhmyyden, tajuan, että suutun turhasta. Tajuan, etten oikeastaan edes ole kovin vihainen, pelästynyt vain. Silti ehdin käyttäytyä typerästi hetken, ennen kuin päästän rakkauden ryömimään esiin. Se pyytää anteeksi, yrittää ymmärtää myös omaa hullua käytöstäni. Se halaa, koittaa kääntää tilanteen huumoriksi. Silti jotain on rikki.

Seuraavana aamuna herätessäni tajuan, että ne ovat ne paneelit, jotka lepäävät lattialla, väkivalloin irti riuhdottuina. Siirryin epämukavuusalueelta toiselle liian nopeasti. Otin kaksi askelta, kun olin ajatellut ottaa vain yhden. Ja nyt katossa on ammottava reikä, mutta sieltä loistaa valoa. Sininen glitter leijailee ilmassa. Vapaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti