sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tiedän hänen saapuvan pian



Tiedän hänen saapuvan pian. Tajuan sen yhtäkkiä siitä, miten olet vieläkin täällä, vaikket oikeastaan tahtoisi, miten käännät selkäsi muille, miten tapat aikaasi, koska olette ehkä sopineet kohta tapaavanne. Kuvio valkenee ja alan hätäisesti vetää takkia ylleni. En ennätä kuitenkaan pujottamaan edes kättä hihasta, kun ovi jo käy. ”Moi!” hän huudahtaa iloisesti. En ole ehtinyt kertoa lähteväni, kiittää illasta, mutten voi jäädä keskelle valhetta, toisenkaan. Solmin kaulahuiviani sellaisella tarmolla, että olen kuristua. Hämmästyneet silmäparit tuijottavat minua, kun vetoan siihen, että vuorokausi on juuri vaihtunut. Aivan kuin muuttuisin kurpitsaksi heti puolenyön jälkeen. Pihalle päästyäni löysennän kaulassani killuvaa hirttosilmukkaa ja huokaan pimeään pakkasyöhön. Onneksi minun ei tarvitse olla osana mitään, missä en tahdo olla, ei edes sivustakatsojana. Voin aina valita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti