sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Aina mun pitää palata


Juho, 28, muusikko:

”Pääsin kirjastolle asti. Mulla oli eväät ja taistelumieltä, piti kävellä studiolle ja suunnitella päivä siinä ohessa. Nyt kuitenkin seison Porthaninkadulla ja arvon. Tiedän, että sammutin sen. Sammutan sen aina. Tiedän myös, ettei tää ajatus jätä mua rauhaan, jos jatkan matkaa. Ei tää oo niin paha, oikeutan päässäni myönnytystä, jonka teen epävarmuuteni edessä. Jos jatkan kävelemistä, saattaa kokonainen työpäivä mennä palavaa taloa pohtiessa. Jos nöyrryn, todistan taas itselleni, miten säälittävä ihminen musta tuli. Ei tää oo niin paha, toistan päässäni, kun puolijuoksen takaisin kasvattamaan kokoelmaa tärähtäneistä kuvista, joilla pidän itseni kasassa. Vaikka liesi on tälläkin kertaa kylmä, ei tää oo niin paha.”

1 kommentti:

  1. Toivottavasti sulle käy päinvastoin kuin mulle. Nuorena en koskaan varmistellut, nyt vanhana jatkuvasti. Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista